↓Siirry pääsisältöön

11. Suprajohtavuus ja Anderson–Higgs-yhteys

Kondensaatti ja vastemalli #

Tavanomaisessa BCS-suprajohtavuudessa elektronit muodostavat Cooper-pareja ja koherentin kondensaatin. Nollaresistanssi ja Meissner-ilmiö ovat eri havaittavia ominaisuuksia; täydellinen johde ja suprajohtava magneettinen vaste eivät ole sama käsite.

Heikon kytkennän BCS-rajassa

Δ(0)≃1.764 kBTc.\Delta(0)\simeq1.764\,k_BT_c.

Δ on energia-aukko ja Tc kriittinen lämpötila. Suhde ei ole yleispätevä kaikille suprajohtaville materiaaleille.

Magneettinen tunkeutumissyvyys #

Tasomaisella pinnalla paikallisessa Londonin approksimaatiossa

B(x)=B0e−x/λL,∇2B=B/λL2.B(x)=B_0e^{-x/\lambda_L},\qquad\nabla^2\mathbf B=\mathbf B/\lambda_L^2.

Syvyydessä x=λL kenttä on B₀/e, ei nolla. λL on tunkeutumissyvyys. Gauge-kentän gappautuminen kondensaatissa auttaa ymmärtämään Anderson–Higgs-analogiaa. Materiaalissa on kuitenkin oma lepokehys, hila ja äärellinen tiheys. Standardimallin tyhjiö ei ole kirjaimellisesti elektronipareista rakennettu suprajohtava aine, eikä analogia anna tyhjiöfotonille lepomassaa.

Lähteet ja lisälukeminen #

Sisällys · Edellinen luku · Seuraava luku